Your shirt came, just so you know. I don't feel like posting it, you'll get it when I come over.
It's raining. I like rain. It makes the world quiet, nothing but the tap-tap-tap of the raindrops on the roof. I once wrote a short story about rain, let me see if I can find it.
Oh, there it is. It's in Finnish apparently, but since I have nothing else to say I'll just copy-paste it here. Enjoy!
Pie out.
~x~
Tap tapa tap, sade hakkaa ikkunoita
ja kattoa vasten. Tylsistyttää, kun ei ole muuta tekemistä kuin
kuunnella sadetta. Ei niin mitään. Onneksi se on ihan jännä ääni;
ei aivan lorinaa, eikä aivan rummutusta, vaan jotain outoa ja
omaansa jostain siitä välistä. Ja asiaa mietittyään päätyy
kuitenkin tulokseen, ettei tosiaan keksi mitään niin rauhoittavaa
kuin sateen ropina katolla. Etenkin peltikatolla, tai auton katolla.
Ne ovat ideaaleja pintoja sadetta varten, mutta kun tarpeeksi kovaa
sataa, ääni on kaikkialla muuallakin yhtä ihanan hauskaa.
Nyt ei sada kovaa. Tämä pienikin
sade tuli tosin yllätyksenä kaikille, sillä päivällä ei näkynyt
mitään merkkejä, että saattaisi sataa. Aurinko paistoi ja
lämmitti mukavasti vaikka vuosi on jo pitkällä syyskuussa. Sitten
illalla meni pilveen, ihan yks kaks, ihan parhaaseen ulkoiluaikaan.
Mutta nyt pitäisi jo mennä nukkumaan, eikä hiljaisessa huoneessa
kuulu muuta kuin kellon tikitys ja sateen hiljainen ropina. Eikai
siinä mitään valitettavaa ole, sinänsä, oikein mukava siihen on
nukahtaa. Hyvä ja turvallinen. Tapitta tap.
~x~
Tamtatatam. Aamulla se jatkuu
edelleen. Keittiön ikkunasta näkee taivasta pitkälle, eikä
pilvipeite näytä olevan hellittämässä otettaan tavallisesti niin
sinisestä taivaasta. Juuri kun pitäisi lähteä kouluun, sade vain
yltyy, sitä tulee valtavalla voimalla ja se hakkaa, hakkaa, hakkaa
ikkunaruutuja. Pyörällä meno ei taida olla enää vaihtoehto,
ulkona kastuisi läpimäräksi sekunneissa. Onneksi bussi kulkee
puolelta, sillä ehtii hyvin koululle. Kumpparit jalkaan vaan ja
bussipysäkille seisomaan. Sateenvarjo kannattaa muistaa ottaa
mukaan, pysäkillä joutuu varmasti seisomaan joitain minuutteja.
Kuinkas muutenkaan. Lopulta bussi köröttää kulman takaa, pysähtyy
suhahtaen ja sallii pysäkillä olleet ihmiset kyytiinsä. Sitten se
nytkähtää taas liikkeelle.
Bussin kattoon
osuessa sade päästää erilaisen äänen kuin tavallisen auton
katolla. Bussin katto on nimittäin ohuempi, joskin vain hieman, ja
henkilöauton katto on sitä paitsi vuorattu jonkinlaisella kankaalla
tai jollain. Niinpä bussin katolla sateen ääni muuttuu hieman, se
on korkeampi ja hiljaisempi ja jollain tavalla hieman surumielisempi.
Henkilöauton ääni on pehmeämpi ja lämpimämpi ja siihen
sekoittuu radiosta kantautuva musiikki tai iloinen keskustelun
sorina. Jotenkin silloin käy sääliksi busseja, jotka niin
hartaasti ja uskollisesti aina kuljettavat kaikki töihin, kouluun ja
harrastuksiin, mutta joita silti aina väheksytään ja haukutaan.
Niin surullista, totisesti. Ja surullisena sade yhä rummuttaa
bussia, tliptliptip.
~x~
Plip plip plop, ulkona sataa
vieläkin. Ja miten vaikeaa voikaan olla keskittyä tunnilla?
Opettaja puhuu ja puhuu, häntä pitäisi kai kuunella, ehkä
kirjoittaa jotain ylöskin, mutta katse aina vain kääntyy ikkunaan.
Sen pintaa pitkin valuu vesivanoja, ne lorisevat alaspäin iloisina,
niin kuin ne vain lasilla voivat. Niitä on kiehtova katsella. Lasin
pinta on hieman kuin vesiputous, muttei yhtä suuri, ei yhtä
voimakas. Hiljaisempi, suloisempi, leikkisämpi, kuin pieni lapsi.
Sade kaikkoaa kuuluvista, hiljenee hitaaksi ja verkkaiseksi, vain
pamahtaakseen ilmoille yhä suuremmalla voimalla. Se leikkii. Ja
kutsuu kaikki mukaansa leikkiinsä. Saatko minut kiinni? se
kysyy. Huomaatko minut ajoissa?
Ja niin se leikkii ja nauraa ja rummuttaa kovaa ja sitten taas
hiljaa. Se on samanlaista kuin lapsena leikitty kirkonrotta, joka oli
yhtaikaa hippa ja piiloleikki. Etsijä ja monta piilottelijaa, mutta
tällä kertaa sade yksin on piilottelija ja kaikki muut sitä
etsivät, pohtivat tuleeko se vielä vai jokohan loppuisi. Sitä se
jatkaa tunnista toiseen ja opettaja puhuu luokan edessä. Keskitypä
siinä sitten. Tiptipatip.
~x~
Rapatirap.
Kankaaseen osuessa ääni muuttuu ihan erilaiseksi. Vielä
erilaisemmaksi kuin pellillä tai puulla, se on jotain ihan omaansa.
Kuin raapinaa, muttei yhtään inhottavaa ja vastenmielistä. Ehkä
ennemmin rapsuttelua? Kyllä, rapsuttelua. Joissain kankaissakin on
eroja, mutta sateenvarjot kuulostavat samalta. Ja nyt on koko
kaupunki täynnä sateenvarjoja niin että vallan soi ja kauniisti
soikin. Matka koululta keskustaan ei ole pitkä, mutta se on
tarpeeksi pitkä, jotta sen aikana ehtii niin kauniisti sade
soittamaan varjoja. Eikä vain niitä. Kaikkea muutakin kaunista.
Pitkän
sadejakson jäljiltä on puistoon kertynyt lammikoita, niin mukavia
lammikoita, joissa itseään kunnioittavan lukiolaisen ei kuitenkaan
ole sovelias leikkiä. Se on kyllä väärin maailmassa, ettei isoksi
kasvettuaan voi tehdä enää mukavia asioita, koska ne ovat jotenkin
epäsoveliaita ja pikkulasten juttuja. Mitä pahaa on lätäköissä
hyppimisessä tai puuhun kiipeämisessä tai pikkuautoilla kilpaa
ajamisessa? Ei kai mitään, paitsi ettei se oli soveliasta.
Turhauttava sana. Mutta onneksi lapsia riittää, ja he ottavat ilon
irti rapakoista muidenkin edestä. Lähistöllä oleva kerho tai
esikoulu tai jokin
onkin vapauttanut heitä juuri kourallisen ja siinä he seisovat
pienen lammikon ymprillä ja tuijottavat sitä, vanhempien vahtiessa
hieman kauempana. Kaikilla on kirjavat kuravaatteet ja yhdellä
suloiset sammakkokumpparit. Yksi pyyhkäisee räkää nenästään ja
rapaa nenäänsä ja ottaa ensimmäisen loikan. Ja siitä se vasta
alkaa. Litsistä litsläts.
~x~
Rumtummtum.
Kotona on hiljaista, kaikki puuhailevat omiaan. Yhtäkkiä opiskelu
keskeytyy kun valot välähtävät kerran, toisen, vielä kolmannen
kerran ennenkuin pienellä sihahduksella sammuvat kokonaan. Äiti
melkein kiroaa ajoitusta, ruoka pitäisi saada uuniin. Ja ulkona
välähtää ja melkein heti perään jyrähtää, kuin vastaus äidin
kommenttiin; tässä on nyt kyseessä suuremmat asiat kuin illallisen
myöhästyminen. Se on alkamassa: viimeinen kesämyrsky ennen talvea
ja lunta ja kylmää. Tuuli voimistuu ja tempoo puita miltei
juurineen ilmaan ja vettä tulee lähestulkoon vaakasuorassa.
Eteisessä kalahtaa sen merkiksi että isä saapuu ja hän huokaisee
juuri ehtineensä sateen alta pois. Mutta oli kyllä lämmin sade,
hän sanoo myös, kuin ohimennen ja ulko-ovi kolahtaa taas. Ja pian
lämmin sadevesi on jokapuolella ympärillä. Se valuu kasvoille ja
hiuksiin ja vartaloa pitkin alas ja muutamassa sekunnssa vaatteissa
ei ole yhtään kuivaa kohtaa jäljellä. Ja se tuntuu hyvältä,
suorastaan mahtavalta, aivan kuin ratkeaisi onnesta. Sade piiskaa
kasvoja, muttei kovaa, eikä missään nimessä satuttaen, ja
kaikkialla ympärillä kaikuu sateen kaikki äänet kauniina ja
puhtaina ja läsnä. Ne ovat niin läsnä, niin konkreettisia ja
aivan ihossa kiinni. Sade on ihmeellinen, se on kuin lahja, niin
kauniisti ja ihanasti se puhdistaa mielen ja ruumiin. Miten se
tiesikin tulla juuri kun sitä saattoi kaivata eniten, ilman että
itsekään tiesi sitä niin kovin kaipaavansa? On vain sade, ja
tietysti ukkonen ja ajoittaiset äänet talolta kun äiti huutaa,
että tule nyt herra jumala sisälle sieltä lapsi! Mutta tärkeää
on vain sade, sillä vain sade osaa olla niin moninainen ja rikas ja
juuri sitä mitä tarvitsee. Juurikin aina oikea. Tlaptaptip.
~x~
Tliptliptip, se
on jo heikentynyt. Mutta se oli odotettaavaa, kun koko päivän on
satanut. Kun illalla saunan jälkeen makaa sängyllä, katse osuu
kirjahyllyyn ja siihen yhteen kirjaan, jonka silloin joskun laski
pois kädestään. Vieläkään sitä ei ole lukenut, vaikka se
vaikutti mielenkiintoiselta ja jännältä. Hetken mielijohteesta
nousee ylös ja hakee sen, silmäilee hieman ennen kuin palaa sänkyyn
ja avaa ensimmäisen sivun. Hetkessä imeytyy tarinan joukkoon, on
kuin itse olisi osa sitä, niin kiihkeästi ja palavasti ja uudella
innolla kirjaa lukee, ja kohta tajuaa että kello on jo ties mitä.
Nopea tarkistus kännykän näytöstä kertoo sen lähenevän kolmea,
mutta se ei haittaa, huomenna on lauantai ja mikä muutenkaan voisi
olla parempaa tekemistä kuin lukeminen? Ja kun syventyy taas kirjaan
ei lainkaan huomaa sateen hiljenemistä. Mutta sadetta ei haittaa, se
täytti jo tehtävänsä ja niin se vaimenee pois ja lopulta katoaa
kokonaan. Tap tapa tap.